Asuinpaikkana Kallio

Pääkaupungista asuntoa etsivälle tulee nopeasti Helsingin kartta tutuksi, vaikka kaupungissa on yhteensä 59 eri asuinaluetta. Muualta Suomesta kaupunkiin saapuva asunnonetsijä ymmärtää myös pian, että jokaisella näistä asuinalueista on omat ominaispiirteensä. Keskustellessasi Helsinkiläisten kanssa pääset myös varsin nopeasti jyvälle siitä, että kaupunkilaisilla on myös itsellään hyvin vahvat mielikuvat ja mielipiteet eri kaupunginosista. Kohta olet jo perillä siitä, missä on parhaat baarit, mihin kannattaa mennä brunssille, minne ei ainakaan kannata eksyä iltahämärässä ja mistä löytää rikkaat, boheemit tai julkkikset. Tässä postauksessa puhummekin Helsingin tämän hetken halutuimmasta asuinalueesta, joka on nimeltään Kallio.

Kallion suosio saattaa tulla yllätyksenä varsinkin vanhemmalle väestölle, sillä vielä 60-luvulla tämä 11. kaupunginosa tunnettiin vähävaraisten työläisperheiden asuinpaikkana. Kallion asunnoista suurin osa on yksiöitä ja kaksioita, jotka ovat edullisia, mutta eivät kovin mukavia tai käytännöllisiä lapsiperheiden tarpeiden kannalta. Muualta pääkaupunkiin muuttaneet työläisperheet asuivatkin Kalliossa vain niin pitkään, että heillä oli varaa muuttaa suurempaan asuntoon johonkin muuhun kaupunginosaan. Kallion asuntojen pienuuden takia se on myös pitkään mielletty lähinnä vähävaraisten opiskelijoiden ja työttömien asuinpaikkana. Kaupunkilaisten mielikuvissa alueeseen on liitetty likaisuus, pysähtyneisyys ja öiset levottomuudet. Kaupunginosa on kuitenkin jo joitain vuosia lisännyt vetovoimaansa ja nyt Kallio mielletään yhteen nuorten trenditietoisten aikuisten kanssa. Kallion yksiö- ja kaksiotarjonta houkuttelee edelleen opiskelijoita, mutta myös nuoria yrittäjiä, boheemeja ja taiteilijoita.

Vuonna 2019 Kallio on siis boheemi ja elinvoimainen nuorten aikuisten asuinalue, jolla on paljon tarjottavaa nuorille asukkailleen. Kalliosta löytyy nimittäin runsain mitoin kiinnostavia nuorten yrittäjien putiikkeja, baareja ja ravintoloita. Entinen työläisten asuinalue koetaan nyt Helsinkiläisten nuorten aikuisten keskuudessa paikkana näyttäytyä kaupungin trendikkäimmissä baareissa, joihin pääsee kätevästi esimerkiksi keskustasta metrolla. Kallion henkeen kuuluu tietynlainen rappioromantiikka, sillä sen kerrostalot ovat arkkitehtuuriltaan kuuluisan koruttomia ja väriltään harmaan, keltaisen ja ruskean eri sävyjä. Tämä karuus kuitenkin inspiroi kaupunginosan boheemeja asukkaita, joista monet työskentelevät luovilla aloilla. Tästä syystä monet nuoret taiteilijat ja yrittäjät haluavat asua Kalliossa, sillä sen hämyisät baarit ovat loistava mahdollisuus tavata samanhenkisiä innostuneita luovien alojen ihmisiä. Tämä osoittaakin, että asuinalueesta, joka oli ennen eräänlainen välttämätön paha, ja josta haluttiin mahdollisimman nopeasti pois, on nyt tullut ponnistusalusta luoville nuorille aikuisille. Heillä on intoa ja visioita, joiden toteuttamiseen, kasvattamiseen ja kehittämiseen he etsivät tukea ja inspiraatiota samanhenkisestä yhteisöstä. No, joko sinäkin haluat muuttaa Kallioon?

  • Helsingin kuvauksellisimmat kohteeHelsingin kuvauksellisimmat kohtee

  •