Huomenta Helsinki, huomenta uusi koti

Helsinki vaatii ja tarvitsee aikaa. Ensimmäisellä kerralla Helsinkiin astuessani ihastuin täysin sen rauhaan ja kauneuteen, mutta tajusin melko nopeasti, että Helsinki tarvitsee hieman aikaa. Tietenkin sen takia, että aloille asettuminen vie hetkensä, mutta myös koska Helsinkiläisillä on melko kiire alituiseen ja päivien hektisyys tuntuu vievän heidät mennessään, se ei ole tahallista vaan se on elämäntapa. Uuteen kotiin muuttaessakin apua saa kyllä naapureilta kunhan sitä osaa pyytää. Joten ilman oma-aloitteisuutta saattaa olla hankalampaa pärjätä. Helsinkiläiset ovat kyllä avuliaita ja mukavia, mutta yleensä heihin pitää ottaa se ensimmäinen kosketus jos vaikka juurikin tarvitsee tai haluaa apua.

Elämän rakentaminen toisessa paikassa, kuin siellä missä on kasvanut, tuo hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Varsinkin jos käy entisellä kotipaikkakunnallaan. Kaksi maailmaa ikään kuin kohtaavat ja samalla huomaan, miten erilaisia nämä kaksi paikkaa ovat. Kukaan siellä ei oikeastaan tiedä minkälaista on elää ja asua yhdessä maailman onnellisimmista kaupungeista. Suomihan nimittäin valittiin vuonna 2018 maailman onnellisimmaksi maaksi.

Helsingissä asuminen on täynnä kaikennäköisiä houkutuksia. Helsinki elää nykyään 7 päivää viikossa ja täällä on tekemistä jokaiselle päivälle. Houkutuksista kun puhutaan, niin uuteen vaatekaappiin voisi ostaa täytettä vaikka joka päivä, jos kukkaro sen vaan sallii, sillä jopa vaatekaupat ovat joka päivä avoinna. Erikoisliikkeet saattavat olla sunnuntaisin kiinni. Helsingin keskustasta ja sen läheisyydestä löytyy aivan ihania sisustusliikkeitä joihin saa kulumaan vaikka koko päivän aikaa. Metrolla, bussilla ja lähijunilla matkustaminen on tullut tutuksi ja pidän sitä tosi kätevänä ja nopeana tapana matkustaa. Olenkin käynyt jo tutustumassa myös Espoon ja Vantaan isoimpiin kauppakeskuksiin ja matkustin kerran junalla ystävääni vastaan Helsinki-Vantaan lentokentälle – vain puoli tuntia keskustasta ja kohtuulliset 4,20€.

Kuinka kätevästi Helsingistä saikaan asunnon. Vaikka minua oli peloteltu pitkillä asunnonsaanti-ajoilla, niin asunnonhakeminen kävi todella näppärästi verkossa ja sieltä tulikin saman tien sähköpostivahvistus. Sähköpostin kautta tuli jopa asuntotarjouksia ja sieltä pystyi valitsemaan itselleen mieluisimman kohteen. Kyllä nykypäivänä on tehty helpoksi sekä asunnon haku että sen hyväksyminen. Eläköön tämä vuosikymmen ja sen helppous!