Maalta Helsinkiin muuttavaa saattaa ahdistaa urbaanin ympäristön melu ja ahtaus. Metsä ja koskematon luonto tuntuvat olevan peninkulmien päässä. Luonnonrauhaa etsivän ei kuitenkaan tarvitse lentää Lappiin retkelle, sillä Helsingissä pääsee ulkoilemaan poluille ja metsään melkein mistä tahansa. Helsingin rajojen sisäpuolella viihtyvät jopa villit eläimet kuten hirvet ja ketut. Myös urbaanien helsinkiläisten kannattaa käydä luonnossa virkistäytymässä aina kun kiireiseltä elämältään malttavat. Luonnossa liikkumisen on todettu alentavan verenpainetta ja madaltavan stressiä jo viidessätoista minuutissa. Myös vastustuskyky kohentuu metsässä liikkumalla.
Luontoa kaupungin keskellä
Luonto on Helsingin ydinkeskustassakin lähellä. Noin kilometrin kävely- tai ratikkamatkan päässä Kampista alkaa Helsingin Keskuspuiston alue. Töölönlahdesta kaupungin pohjoisrajaan, eli Vantaanjoen koskeen asti ulottuva Keskuspuisto on tuhannen hehtaarin kokoinen viheralue. Keskuspuistossa on variaatiota siirtolapuutarhasta aarniometsään. Koskemattomimmat alueet löytyvät puiston pohjoispuolelta, mutta ei tarvitse mennä kovin pitkälle, kun jo liikenteen melu vaihtuu lintujen viserrykseen. Luonnonsuojelualueita puistossa on neljä: Ruutinkosken rantalehto, Haltialan aarnialue, Pitkäkosken rinnelehto ja Niskalan puulajipuisto. Perinteisen havumetsän lisäksi erityisesti Maunulan ja Haltialan alueilla on paljon lehtipuita, joten sinne kannattaa suunnata ruskan aikaan nauttimaan syksyn väreistä. Haltialassa on kotieläintarha, jossa voi käydä vaikkapa lasten kanssa katsomassa eläimiä ja poiketa tauolla maatilan kahvilassa.
Harrastaminen Keskuspuistossa
Kuntoilijalle on puistossa sadan kilometrin edestä reittejä, joista osa on valaistu. Ulkoilureitit ovat hyvin huollettuja ja talvellakin voi lenkkeillä metsässä joko jalan tai suksin. Lumen tultua reiteille laaditaan latuja ja osa aurataan kävelyteiksi. Ratsastajille on merkitty omia reittejä. Ainakin Ruskeasuon Keskustallin ratsastajiin voi törmätä metsässä. Paloheinästä löytyy golfkenttä, pulkkamäki ja yleinen sauna. Paloheinästä lähtee myös upea seitsemän kilometrin pituinen Haltiavuoren luontopolku ja talvella latuverkosto. Maastopyöräilijöille Keskuspuistossa on tarjolla monipuolisia maastoja, esimerkiksi kallioita ja juurakkoa.
Keskuspuiston tulevaisuus
Keskuspuistosta löytyy tekemistä jokaiselle ulkoilijalle ja aktiviteettien tarjonta on varmasti Suomen laajimpia. Keskuspuistoon tehdään vuodessa arviolta 2 miljoonaa ulkoilukäyntiä. Moni helsinkiläinen taittaa työmatkansa puiston läpi pyöräillen tai kävellen. Helsingin asukasluvun kasvaessa myös puiston kävijämäärä kasvaa, minkä takia luonnon kuluminen huolestuttaa jonkin verran. Helsingin kaupunki on myös esittänyt yleiskaavan, jossa puiston reunoista nakerrettaisiin pinta-alaa rakentamista varten. Kaavoitus sai runsaasti kritiikkiä ja hallinto-oikeus kumosi ehdotuksen. Niinpä Keskuspuisto on säilynyt tähän päivään asti kaikille kaupunkilaisille avoimena virkistysalueena. Tulevaisuudessa tällaisen suuren metsäalueen säilyttäminen keskellä suurkaupunkia voi olla vaakalaudalla, mutta toisaalta sen merkitys Helsingin ja koko Suomen vihreälle imagolle lisääntyy. Ei pidä unohtaa tutkimusten osoittamia luonnon terveysvaikutuksia. Tulevaisuudessa metsäkävelyitä voidaan hyödyntää jopa reseptilääkkeenä.