Mitä tekemistä Helsingissä keksisi? Kaupunki on kulttuuria täynnä ja tapahtumia on takuulla vuoden ympäri keikkalavoilla, teatterissa, museoissa, ravintoloissa, jäähalleissa… Itse kaupunkikin toimii festivaaliareenana esimerkiksi Lux Helsinki valofestivaalin aikana.
Valovoimaisia tapahtumia Pohjolan pitkään pimeään kauteen
Tammikuussa viiden päivän pituisen valofestivaalin aikana voi käydä ihailemassa taideteoksia keskustassa. Pakkasesta ja pimeästä huolimatta kauniit installaatiot ja valaistut julkisivut houkuttelevat noin puoli miljoonaa kävijää kaduille. Valotaideteokset sijoittuvat parin kilometrin pituisen reitin varrelle. Reitti vaihtuu vuosittain, mutta esimerkiksi Tuomiokirkkoa on koristanut näyttävät värit ja kuviot jo useina vuosina.
Ei kuitenkaan tarvitse odottaa tammikuuhun asti, jotta pääsisi nauttimaan loistokkaista hetkistä. Linnanmäellä vietetään Valokarnevaaleja lokakuun alussa ennen kuin huvipuisto sulkeutuu talveksi. Valokarnevaalit päättyvät perinteisesti ilotulituksiin ja tiedossa on värikkään valaistuksen lisäksi live-esiintymisiä. Esiintyjien joukkoon mahtuu yleensä maan huppunimiäkin. Tänä vuonna hieman erilainen ohjelma ei kuitenkaan pyörinyt esiintyjien ympärillä, vaan pääosassa olivat Ivana Helsingin suunnittelemat eri pop-up kohteet, joissa oli kuitenkin tarjolla musiikkia ja taide-elämyksiä. Päätösviikonlopun iltoja tähditti DJ Alex Mattson. Valokarnevaalien tunnelmaa pääsee nuuskimaan ilmaiseksi, sillä huvipuistoon ei ole ikinä sisäänpääsymaksua. Jos haluaa tutustua kohteisiin tai mennä laitteisiin, voi ostaa joko rannekkeen tai erillisiä laitelippuja. Karusellit pyörivät Valokarnevaalien aikaan poikkeuksellisen pitkälle iltaan.
Kolmas valotapahtuma on edellisiä mainittuja perinteisempi; sen juuret juontavat jo 70 vuoden taakse. Joulun tunnelmointi alkaa Helsingissä viimeistään marraskuun viimeisenä sunnuntaina Aleksanterinkadulla jouluvalot syttyvät. Joulukadun avajaisia varten joulupukki saapuu Korvatunturilta vierailulle pääkaupunkiin ja keskustan lävitse kulkee jouluparaati. Joulukuun aikana kaupunkiin valoa tuo myös Suomen Lucia, joka kruunataan Tuomiokirkossa Lucian päivänä 13.12. Laulava kulkue kynttilöineen lähtee liikkeelle kruunaamisen jälkeen Senaatintorilta.
Helsinki tarjoaa ilmaisia kulttuurielämyksiä kaikille
Taiteiden yö on taas ilta, joka koostuu monesta tapahtumasta. Oman pienen tai suuren taidehankkeensa voi saada mukaan illan ohjelmistoon ilmoittautumalla. Jo keskustan katukuvassa huomaa, että jotain on meneillään, mutta suuri osa ohjelmanumeroista löytyy eri puolilta kaupunkia. Jos teatteri kiinnostaa, taiteiden yössä voi saada syksyn tulevista näytelmistä voi maistiaisen, sillä teattereilla on tapana pitää katsojille avoimet harjoitukset. Kulttuuria ja taidetta on joka lähtöön: elokuvaa, tanssia, kirjallisuutta, kuvataidetta ja musiikkia. Ohjelmaa on sisäpihoilla, kapakoissa ja taidegallerioissa. Tilaisuutta kannattaa hyödyntää, sillä kaikki tapahtumat ovat kaikki maksuttomia.
Maksuton on myös Kallio Block Party, joka on elokuun alussa järjestettävä urbaani festivaali kaupungin keskellä. Kaduilta väistyy liikenne päiväksi, ja tilalle tulee ruokakojuja, esiintymislavoja ja iloinen ihmismassa. Kallio Block Party on kaupunginosatapahtumista suurin, mutta monilla kaupunginosilla on omia tapahtumiaan. Herttoniemen Block Party sopii koko perheelle, Vallilassa on vapputanssit, Kumpulassa ja Käpylässä kyläjuhlat. Varsinkin elokuu ja syyskuu on tapahtumantäytteisetä, eloisaa aikaa, kun mökkeilijät ja lomailijat palaavat kaupunkiin rentoutuneena ja aurinko hellii ulkona viihtyvää kansaa.